TraileriFeature: Clint Eastwood

The Six Decades of Clint Eastwood..

Clinton Eastwood Jr., s.31.5.1930,  eli kaikkien tuntema Clint, "The Icon of Macho", on omalla alallaan uskomaton hahmo. Rupesin tuossa oikein sormilla laskemaan että totta se on - kuusi vuosikymmentä viihdealaa pääasiassa näytelijänä, ohjaajana, käsikirjoittajana ja tuottajana. Sananlasku sanoo että Mustanaamio on kova koville, mutta se Clint on todennäköisesti toiminut siinäkin esikuvana...

Kuvan lähde:http://www.imdb.com/name/nm0000142/

Suhteeni Clint Eastwoodiin alkoi 70-luvulla, jolloin elokuvien seuraaja väistämättä tutustui hänen tuotantoonsa näyttelijänä. Olen toki pitänyt hänen elokuvistaan jollain lailla aina, mutta vasta hiljattain aloin tajuta sen todellisen suuruusluokan mistä puhutaan ja kiinnoistuin herrasta hiukan lisää. Joitain kertoja olen törmännyt Clintin elokuvien kohdalla ihmisten erilaisiin stereotypioihin perustuviin asenteisiin. Tämä kirkkaana mielessä Traileririnki on päättänyt hiukan esitellä tämän tänä vuonna 82 vuotta täyttävän edelleen tuotteliaan elävän legendan tuotantoa.

1. Clintin uran alku 1955 - 1964

Clint aloitti vuosikymmenien urakkansa valkokankaalla Revenge of the Creature/Hirviön kosto -nimisessä elokuvassa. Ura jatkui näyttelijänä pikkurooleissa erilaisissa b-luokan elokuvissa kunnes tuuri tarttui peräsimeen. Ollessaan tapaamassa hyvää ystäväänsä Sonia Chernusia CBS:llä hänet "löydettiin" näyttelijäksi uuteen western-sarjaan television puolelle. Sarja oli nimeltään Rawhide, Lännen tie. Sarjaa en kyllä muista nähneeni, mutta sarjan musiikkiteema on tuttu muusta yhteydestä...



Clint löi ruoskaa ja ajoi karjalaumaa seitsemän vuotta 217 jakson ajan. Päärooli merkittävässä tv-sarjassa oli tuohon aikaan monelle näyttelijälle uran huipentuma. Vuonna 1964 Clint koki kuitenkin juuttuneensa paikoilleen, (vaikka olikin tosiaan ajanut sitä karjalaumaa  seitsemän vuotta saapumatta perille...)

2. Sergio Leonen Clint

Vuonna 1964 Clint teki 15 000 dollarin sopimuksen kuvata kesälomallaan elokuva Italiassa. Il Magnifigo Strangerin kuvauksiin Clint otti mukaansa Lännen tien pistoolinsa ja asevyönsä, askeittain pikkusikareita ja asenteen. Asenne oli tehdä A-luokan elokuva. Clint oli tunnistanut käsikirjoituksen versioksi Akira Kurosawan Yojimbosta, jonka soveltuvuuden westerniksi hän oli itsekin jo aiemmin todennut. Asenteella pyydettiin palkkio etukäteen, pelkistettiin rajusti tarjottua dialogia ja minimalisoitiin näyttelemistä. Lähtiessään takaisin kotiin Clint ei ollut oikein varma, missä oli ollut oikein mukana... Tulos oli jotain erilaista - ei John Fordia, ei Akira Kurosawaa vaan jotain uutta. Nimikin oli uusi: Per un pugno di dollari/Kouralllinen dollareita.


Kotona Clint hämmästyi monesta syystä: elokuvan menestystä, sen uudenlaista seksikkyyttä ja uutta särmää sekä sitä että Ennio Morriconen säveltämä score julkaistiin erikseen äänilevyllä?!?! 

Tasapainoisimmaksi Sergio Leonen Clint-spaghetiksi on kehuttu sarjan seuraavaa elokuvaa: Per qualche dollaro in più/Vain muutaman dollarin tähden. Clintin esittämän Muncon hahmossa on syvyyttä ja työtä tasapainottaa Lee Van Cleefin esittämä vastanäyttelijä.





Sarjan kolmas elokuva on pitkä, brutaali, hauskakin ja myös kalliimmin tuotettu kun tuotantoyhtiö United Artists osallistui kuluihin. Sodan julmuutta kritisoiva todellinen nonstop-toimintaelokuvan esi-isä jäi Clintin viimeiseksi spaghettiwesterniksi. Yhdysvalloissa markkinoitu hahmo, "a man with no name", oli nyt valmis irtaantumaan tekemään jotain muuta. Mies, jolla oli kyllä joka elokuvassa nimi ja vieläpä eri nimi (Joe, Munco ja Blondie) oli valmis palaamaan Euroopasta takaisin Hollywoodiin elokuvien tekoon vuosikymmenen tauon jälkeen.


3. Don Siegelin Clint

Clintin ja Sergio Leonen yhteiset elokuvat ovat lyöneet vahvan leiman Clintin uraan. Heti palattuaan Hollywoodiin hän teki westernin, Hang'em high/Hirttäkää heidät, Lännen tie -aikaisen ohjaajansa Ted Postin kanssa. Elokuva leimattiin spaghetiksi vaikkei sitä ollutkaan. Hänet kiinnitettiin elokuvan Where Eagles Dare/Kotkat kuuntelevat kuvauksiin, mutta ennen sitä hän teki elokuvan Coogan's Bluff/Rautainen Coogan. Merkittävintä elokuvahistoriaa syntyi lähinnä siinä, että  sen ohjaaja Don Siegel ja Clint tutustuivat. Tuon tutustumisen tuloksena syntyi  joukko kovia Clint pätkiä, jotka junttasivat sanan "macho" miehen habitukseen aika syvälle:



Kukas on kuullut Southern Gothic -tyylistä?!?! Ei Traileritiimi ainakaan...The Beguiled/Korpraali John McB, oli kummallinen elokuva, joka noudatti Clintin tuttua kaavaa: "En ollut varma olisiko yleisö valmis tai haluaisiko se tätä... mutta minä halusin". Kummallisuudestaan huolimatta Don Siegelin hyväksyntä riitti studiolle kuvausluvan saamiseen tälle Clintin löytämälle tarinalle...



Varmasti tiukimman leiman loppuiäkseen Clint sai ristikseen vuoden 1971 Don Siegel -klassikosta Dirty Harry/Likainen Harry. On sanottu että on vaikeaa määritellä milloin henkilöstä tulee supertähti. Clint Eastwoodista se hetki on helppo määritellä ja se on seuraavassa pätkässä. Se mitä tapahtuu sen jälkeen kun Clintin esittämä Harry Callahan puraisee sämpylää ja tokaisee "OH SHIT" ei ole vain historiaa vaan siinä tehdään elokuvahistoriaan uusi ikoni.


Uskoisin tämän elokuvan ja sen parin jatko-osan painolastin olevan vielä monella katsojallakin rasitteenaan. Muulla tavoin en osaa selittää sitä suhtautumista, mikä osalla yleisöstä Clintin elokuviin, uusimpiinkin, tuntuu olevan. Mutta onhan tuo kyllä karu: "Do you feel lucky, punk?"



4. Clint Eastwoodin Clint

Samana vuonna kun Clint nostettiin supertähden asemaan Harry Callahanina, hän aloitti myös omat ohjaustyöt. Clint oli haaveillut ohjaajan hommista jo Rawhiden aikoina, mutta tuli tuonnoin tyrmätyksi. Kaverilta edullisesti hankkimansa käsikseen Clint sai kuvausluvan puolihuolimattomasti Universalilta: pääasia että heidän uusi tähtensä tekisi vielä pari westerniä. Heikosti markkinoiti Play Misty for me/Yön painajainen esitteli yleisölle tiskijukka Clintin. Tarina kelpasi jopa plagioitavaksi viitisentoista vuotta myöhemmin elokuvassa Fatal Attraction/Varrallinen suhde (1987).


Seuraava Clintin oma ohjaustyö odotti pari vuotta. Vuonna 1973 valmistui levitykseen Bruce Surteesin upeasti kuvaama High Plains Drifter/Ruoska. Surtees on kuvaajana tai näiden ohjaajana lukuisissa Clintin leffoissa. Anarkistinen anti-johnfordilainen ote western-genreen oli joillekin liikaa, mukaanlukien alan ikonille, John Waynelle.



Clint Eastwood teki ohjaustöitä tasaiseen tahtiin mutta vuoden 1976 The Outlaw Josey Wales kannattaa poimia esiin. Tätä arvostetaan fanien keskuudessa yhtenä parhaista westerneistä, kriitikot aikoinaan tyrmäsivät elokuvan. Clint on tedennut että elokuva tehtiin hänen uraansa nähden väärään aikaan - häntä pidettiin edelleen typeränä ja väkivaltaisena machona.


Ohjatuista westerneistä maininnan ansaitsee myös mystinen Pale Rider/Kalpea ratsastaja vuodelta 1985. Spiritualistinen elokuva on hiukan lapsellinenkin arvoituksellisuudessaan, mutta juliste on upea!

Kuva napattu : http://writeriot.blogspot.fi/2011/10/pale-rider.html

Ja niin juna on liikkeellä eikä sitä pysäytä mikään. Clintin machouden lopullinen näkemys saavutettiin vuonna 1986 elokussa Heartbreak Ridge. Tykistön kersantti Tom Highway on palkittu merijalkaväen sotilas - ja machoudessaan täysi tollo... 


Sen sijaan aivan uutta tietä näytti Clintin seuraava ohjaustyö, joka kertoi hänen musiikillisesta idolistaan, Charlie Parkerista. Elokuva esitteli pääosassa myös uuden tähden, Forest Whitakerin. Elokuva on erittäin hieno, maailmassa ei ilmeisesti vain ollut riittävästi ihmisiä, joita se olisi kiinnostanut (kohderyhmänä mustaihoiset jazzin ystävät?!?) ja elokuva floppasi.


5. Uusi Clint Eastwoodin Clint

On asiaankuuluvaa todeta että vuoden 1992 Unforgiven/Armoton aloitti uuden aikakauden Clint Eastwoodin elämässä. Mies oli ollut tähänkin asti menestynyt miltei kaikilla mittareilla. Nyt uutena  menestyksen mittarina voitiin esitellä kriitikoiden ja kollegoiden arvostus. Armoton hyväksyttiin elokuvana joka lajityypilleen uskollisena westerninä silti pystyi laveasti tulkitsemaan vakaviakin teemoja. Elokuva sai yhdeksän Oscarehdolluutta, joista se voitti neljä. Parhaan elokuvan ja Ohjauksen tittelit Clintille henkilökohtaisesti. On jopa todettu että tämä oli viimeinen iso western, oli se niin kova... No mutta vielähän noita kuitenkin tehdään....


Käsitteen "uudet Clint-leffat" ensimmäinen elokuva oli kuitenkin vasta seuraavan vuoden In the Line of Fire/Tulilinjalla. Traileritiimi on kuullut kommentteja esim, pidän vain näistä uudemmmista Clint-leffoista... ja sillä tarkoitetaan tästä alkavaa leffojen putkea. Ahdistunut salaisen palvelun agentti Frank Horrigan on kuitenkin oma itsensä...


Uusista Clinteistä hyvän näytteen tarjoaa myös Million Dollar Baby, jossa Clint esittää ikääntyvää nyrkkeilyvalmentajaa Frankie Dunnia. Saldo oscareina mitattuna oli Clintillä sama kuin Unforgivenissä.


Erikoisen elokuvaparin muodostavat Flags of Our Fathers/Isiemme liput ja Letters from Iwo Jima/Kirjeitä Iwo Jimalta. Elokuvat kertovat Iwo Jiman tarinaa eri puolilta ja Clint teki niitä yhtä aikaa, kuvaten jopa molempia vuoron perään. Clint ei itse näyttele kummassakaan elokuvassa. Kirjeitä Iwo Jimalta elokuvasta löytyy Ken Watanaben esittämä japanilainen kenraali Kuribayashi joka lienee Clintin elokuvauran traagisin hahmo. 



Uusin valmistunut ohjaustyö on J.Edgar, pääosassaan Leonardo DiCaprio. Nykyään näihin Clintin töihin liitetään jo automaattisesti pientä oscarbuzzia...



Tällä hetkellä viimeistelyvaiheessa on Robert Lorenzin esikoisohjaus Trouble with the Curve, jossa pääosia näyttelevät Clintin lisäksi Amy Adams, Justin Timberlake ja John Goodman. pahin rahan tekemisen paine lienee jo purkautunut, Clint on tienannut yli 1,8 mirjardia dollaria USA:ssa, 2,3 miljardia maailmanlaajuisesti ja puoli miljardia pelkällä kotivideomyynnillä... Nähtäväksi jää mitä muuta miehen seitsemäs mutta todennäköisesti viimeinen vuosikymmen elokuvaviihteen alalla vielä tarjoaa.

Kirjalliset lähteet: 
Schickel, Richard. Clint Eastwood - mies ja elokuvat. 2010. Kustannusosakeyhtiö Otava. ISBN 978-951-1-24289-5
Schickel, Richard. Clint Eastwood - elämä ja elokuvat. 1996. Art House. ISBN 951-884-373-2

Nettilähteitä:
http://www.imdb.com/name/nm0000142/
http://www.clinteastwood.net
http://en.wikipedia.org/wiki/Clint_Eastwood






Ei kommentteja: